Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 26. syyskuuta 2011

itämeren ongelmia

Nykyään Itämeri on pahasti rehevöitynyt, mitä todistavat runsaat jokakesäiset leväkukinot ja veden lisääntynyt sameus. Tärkeimpänä syynä rehevöitymiseen ovat maatalouden ravinnepäästöt. Myös kalankasvatuksella ja asutuskeskuksilla on merkitystä ravinnelähteinä, joskin asutusten osalta jätevesien puhdistus on parantanut tilannetta. Yksi Suomenlahden suurimmista fosforipäästöjen tuottajista on Pietarin kaupungin käsittelemättömät jätevedet. Rehevöitymisen seurauksena pohjaan vajoavat kuolleet levät kuluttavat hajotessaan runsaasti happea, ja pohjan hapettomat alueet ovat laajentuneet. Hapettomissa oloissa pohjasta liukenee lisää ravinteita vetee mikä rehevöittää merta entisestään ja johtaa noidankehään. Nykyään pahin happikatoalue on Gotlannin ja Öölannin itäpuolella olevassa syvänteessä.
Aiemmin Itämeren eläimistöä on vaivannut ympäristömyrkkyjen kuten DDT:n, PCB:n ja elohopean kertyminen. Nämä aineet rikastuvat ravintoketjun huipulle, ja pahimmin kärsivät petokaloja syövät petoeläimet kuten merikotka ja hylkeet. Myrkyt häiritsivät lisääntymistä: hylkeet tulivat hedelmättömiksi ja lintujen munankuoret heikkenivät niin, etteivät ne kestäneet hautovan emon painoa. Sittemmin näiden myrkkyjen päästöt ovat vähentyneet (DDT:n osalta loppuneet kokonaan), minkä ansiosta hylje- ja merikotkakannat ovat elpyneet.
Itämeren tila on huolestuttanut pitkään ihmisiä, ja sen suojelemiseksi on perustettu monia organisaatioita. Osa niistä on valtiollisia ja osa perustuu ympäristöjärjestöjen työhön (esimerkiksi Greenpeace ja WWF). Lisäksi eri valtioiden ja järjestöjen yhteistyön helpottamiseksi on perustettu Helsinki-komissio.
Yksityisellä puolella suomalainen John Nurmisen Säätiö pyrkii toimimaan puhtaamman Itämeren puolesta hankkeilla, joilla on mitattava vaikutus. Ensimmäinen kohde on Pietarin jätevesien kemiallinen fosforinpuhdistusprosessi, joka on kustannustehokkain tapa auttaa Suomenlahtea verrattuna kaikkiin muihin toteutettaviin toimiin Suomessa ja Venäjällä. Hanke on kansalaisaloite, joka toteutetaan suomalaisten yksityishenkilöiden ja yritysten tuella. Hanke on toteutettu yhteistyössä Pietarin vesilaitoksen Vodokanalin kanssa.

Miettipääkä, Itämeren muutosta tästä,


Tähän.

1 kommentti: